Martti Kainulainen tietää neljän vuosikymmenen kokemuksella, millainen on hyvä kuva. Tässä juttusarjassa seuraamme uutiskuvaajien suhdetta alati muuttuvaan kuvakieleen ja visuaaliseen maailmaan.
Kuvaaminen tänä päivänä on helpompaa kuin ennen
Ennen tehtiin paljon töitä isolla kalustolla. Olen ollut mukana siitä asti, kun kuvia kehitettiin liemessä pimiössä. Vessat piti pimentää ja käyttää kemikaaleja.
Värikuvan käyttö alkoi yleistyä 70-luvun lopulla. Ensin värikuvat tulivat ilmoituksiin, sitten journalismiin. Värikuvan ottaminen oli vaikeaa, koska materiaalina oli diakuva.
Ensimmäisen valokuvani sain julkaistua 16-vuotiaana poikana Kuopiossa, Savo-lehdessä vuonna 1970. Nuoret olivat ajaneet amerikanraudan pylvääseen ja satuin olemaan paikalla.
Valokuvaamiseni alkoi koulun kameraseurasta. Savon Sanomissa aloitin 1973 laboratoriopoikana ja kesäkuvaajana. Lehtikuvassa urani käynnistyi 1980. Valmistuin samana vuonna siltainsinööriksi, mutta en koskaan tehnyt opiskelujani vastaavia hommia.
Digitaalisuus suurin kehitysloikka
Ensin digitalisaatio iski puhelinlinjoihin, sitten kameroihin. Minun kaltaiselleni tyypille se on tuonut kymmenen hyvää työvuotta lisää.
Ennen kokeneemmat kuvaajat opastivat kesäkuvaajia, nykyisin uusien asioiden opettaminen menee suurelta osin myös toisinpäin.
Aikaisemmin kuvatoimistolla oli jakelumonopoli, koska meillä oli matkalaboratorio ja kuvanlähetin. Nyt jo 3-vuotias lapsikin osaa lähettää kuvan digitaalisesti eteenpäin.
Työuralleni on mahtunut ikimuistoisia tapahtumia. Ensimmäinen ulkomaankeikkani oli, kun (Puolan ammattiyhdistysjohtaja) Lech Walesa hyppäsi portilta (Gdanskissa 1980).
Aloitin hommat (presidentti Urho) Kekkosen aikana. Olen nähnyt viisi presidenttiä.
Ja olin Berliinissä, silloin kun muuri murtui (vuonna 1989). Sitä ei silloin käsittänyt, miten iso asia se oikeastaan oli.
Kun menee Itä-Berliiniin tapahtumapaikalle kuuntelemaan turistioppaan yksityiskohtaista selostusta siitä, mitä tapahtui, ja muistaa itse olleensa paikalla, tulee vanha olo.
Kuvatoimistossa uutiskuvaajat erityisasemassa
Olin kolme vuotta sitten työmatkalla Itä-Ukrainassa. Se oli vaarallisin työtehtäväni. Liikuimme siellä luotiliivit päällä.
Pahin hetki oli, kun saimme tiedon, että tykistökeskitys on tulossa lähelle.
En minä pelkää. Sellaisissa paikoissa pitää vain tarkasti noudattaa ohjeita.
Separatistitaistelija rynnäkkökiväärin kanssa valvomassa katua Donetskin länsipuolella Petrovskin kylässä Itä-Ukrainassa heinäkuussa 2015. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva.
Silloin kun on tapahtumia, joihin pääsee vain rajoitetusti mediaa, Lehtikuva on aina paikalla. Esimerkiksi jos on valtiomiesten kättelyitä, kuten Yhdysvaltain presidentin vierailu tai muuta vastaavaa.
Meillä on myös uutistoimiston tuki: tiedämme, mitä on tapahtumassa ja minne mennä. Kuvatoimitus tietää taustan ja ohjeistaa: koskaan en lähde keikalle tyhjin käsin.
Uutiskuvien ottamisessa on tärkeää taustan tunteminen ja tilannetaju. Lisäksi kuvat pitää olla nopeasti toimitettu, koska nykyisin kuvat voivat vanheta muutamassa tunnissa.
Aamut kuluvat käräjillä, päivät ovat politiikkaa ja taloutta, illalla urheilua.
Minulla on kylmä suhtautuminen kuvaamiseen. En itke itkevien kanssa, en naura nauravien kanssa.
Toivon kuitenkin urheilussa suomalaisten menestystä, koska se lisää kuvan käyttöä.
Vakiintunut työskentelytapa
Politiikassa kaikki tuntevat minut, mutta minä en tee politiikkaa. Minulla on valtava etuoikeus, koska olen ollut jo vuosia oikean vallankäytön äärellä. Mutta silloin kun on akkreditointi kaulassa, minä ainoastaan kuvaan.
Olen ollut 16:ssa eri olympialaisissa. Olen saanut työstäni kolme kunniamerkkiä ja kahdesti kutsun Linnan juhliin vieraaksi, viimeksi vuonna 2017. Vapaa-ajalla ja kasvotusten puhun valtiojohdon kanssa eri tavalla kuin työskennellessäni.
Minulla on perinteinen kuvaustyyli. Uskon, että henkilökuvani erottuvat Lehtikuvan tarjonnasta. Tiedän jo ennen keikalle lähtemistä, minkä kuvan sieltä otan.
En kuvaa vapaa-ajalla. Kun avaan sanomalehden, katson, ovatko he saaneet tehtyä lehden ilman kuviani. Aina yllätyn, jos ovat.
Työuran loppusuoralla
Jään eläkkeelle vuoden 2019 lopussa. Olen nyt 63-vuotias. Minulla on hiihtotermein enää saunalenkki ja loppuliuku jäljellä.
Kun eduskunta täytti viime vuonna 100 vuotta, minua pyydettiin ottamaan eduskunnan virallinen 100-vuotisjuhlakuva.
Kaikki 200 kansanedustajaa yrittivät ahtautua samaan kuvaan. Minä sitten karjaisin: "Ryhtiä!"
Se oli (kansanedustaja Ilkka) Kanerva (kok.), joka huudahti, että: "Ainoastaan Kainulainen kykenee komentamaan koko eduskuntaa kerralla."
Eduskunnan 100-vuotisjuhlakuva 5. joulukuuta 2017. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva.
Nuorisoa Oulun kauppatorilla elokuussa 2012. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva.
Länsi- ja itäberliiniläiset nousivat juhlimaan rajojen avautumista Berlinin muurille 10. marraskuuta 1989. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva.
Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Heikki Hietanen sekä tasavallan presidentti Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi aitiossa jääkiekon olympiavälierässä Suomi-USA helmikuussa 2010. Vasemmalla Timo Jutila. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva.
Presidentti Urho Kekkonen aloittaessaan kuukauden mittaisen sairaslomansa syyskuussa 1981. Presidentin tehtäviä ryhtyi hoitamaan Mauno Koivisto. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva.
Lue myös muut uutiskuvaajien juttusarjojen blogit:
Esittelyssä uutiskuvaaja Jussi Nukari: Valokuvaus on kuin pianonsoittoaEsittelyssä uutiskuvaaja Emmi Korhonen: Ikuistettu hetki on oikeasti tapahtunut
Esittelyssä uutiskuvaaja Onni Ojala: tykkään myös kauniista kuvista
Mietityttääkö kuvien oikeuksiin liittyvät asiat, kuten tekijänoikeus, missä kaikkialla saa kuvata, saako julkisella paikalla otettua kuvaa julkaista jne.? Kasasimme tietopaketin kuvien hankintaan, julkaisemiseen ja kuvaamiseen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Lataa maksuton opas klikkaamalla alla olevaa kuvaa:
