[fa icon="calendar'] 3.11.2017 10:56 / kirjoittaja Heidi Ekdahl

Twitterlogo silmä Lehtikuva.jpg

 

Miten herättää median kiinnostus? Ymmärrä uutistyön logiikka, tee systemaattista viestintää ja ole tavoitettavissa. 

1. Ymmärrä uutistyön logiikka 

Tehokas keino on ymmärtää uutistyön logiikka ja pystyä hyödyntämään sitä organisaation päivittäisessä viestinnässä. Uutistoimittajien tehtävä on tehdä uutisia. Oleellista on oivaltaa, millaisia uutisia oma organisaatio voi tuottaa kiireisten uutistoimitusten raakamateriaaliksi. Uutiskärki ja oikea ajoitus ovat avainasemassa. Ratkaisevaa on systemaattinen ja oivaltava viestintä, joka tukee organisaation
liiketaloudellisia tai operatiivisia tavoitteita.

2. Viestinnän systemaattisuus

Esimerkiksi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafissa on onnistuttu sinnikkään johdonmukaisella viestinnällä rakentamaan vahva asiantuntijaorganisaation brändi ja näin luomaan edellytykset sujuvalle yhteistyölle median kanssa. Viestintätiimi on systemaattisesti nostanut esiin liiketoimintajohtajia ja asiantuntijoita sen sijaan, että organisaatio olisi profiloitunut vain ylimmän johdon kautta. Tämä on kannustava esimerkki siitä, ettei organisaation toimialan tarvitse lähtökohtaisesti kuulostaa kiehtovalta, vaan tasaisen määrätietoisella otteella voi päästä strategisten tavoitteiden mukaisiin, koviin mitattaviin tuloksiin.

3. Ole tavoitettavissa, media toimii 24 / 7 

Lähes jokainen tiedote voi olla uutinen. Kyky tehdä uutisia on taitolaji. Tiedotteessa tärkeän asian voi ujuttaa tekstiin myöhemmin – tärkeintä on herättää toimittajan kiinnostus. Sellaiset yritykset ovat parhaassa asemassa, joissa viestintätiimi ei ole erillinen solu organisaatiossa, vaan elimellinen osa kaikkea liiketoimintaa. Tärkeä on myös tunnistaa omasta organisaatiosta sellaiset asiantuntijat, jotka ovat valmiita
jakamaan omaa osaamistaan virka-ajankin ulkopuolella. Toimittajat arvostavat tavoitettavuutta. Media toimii 24/7.

Kuva: Antti Aimo-Koivisto/ Lehtikuva

Tämä teksti on nosto oppaastamme 14 yllättävää tapaa saada medianäkyvyyttäLataa opas ja lue muidenkin asiantuntijoiden vinkit median kiinnostuksen herättämiseen! 

Ansaittu medianäkyvyys

Aiheet: tiedote ja tiedottaminen, mediaviestintä