Tiedotteella valtakunnalliseksi puheenaiheeksi
Hyvä tiedote pysäyttää, herättää kiinnostuksen ja nousee jopa uutiseksi.
Espoolainen Rivender osoitti, että startup-yritys voi hyvin laaditun tiedotteen avulla saada laajasti mediajulkisuutta. Rivenderin tiedote ”Pelastaako automaattinen ruokakauppa maaseudun ja lähiöiden myymälät?” nousi helmikuussa uutiseksi niin valtakunnallisissa kuin paikallisissakin viestimissä (mm. mtv.fi, tivi).
STT Infon kautta jaeltu tiedote sisälsi kutsun Forssassa avattavan täysautomaattisen ruokakaupan avajaisiin. Rivenderin kehittämä automaattiratkaisu mahdollistaa ruokakaupan toteuttamisen alueilla, joilla perinteisen kaupan pitäminen ei ole enää kannattavaa.
Media tarttui aiheeseen, koska se sisälsi sekä uutuus- että uutisarvoa. Julkisuuden laajuus oli miellyttävä yllätys Rivenderin hallituksen puheenjohtajalle Sami Lindstedtille.
- Luulin, että joutuisimme soittelemaan tiedotteen lähettämisen jälkeen vielä toimituksiin, mutta puhelin alkoikin soida tänne päin.
Tiedotteelle asetettu tavoite täyttyi
Jotta tiedottamisen onnistumista voidaan mitata, on tiedotteen lähettämisellä oltava selkeä tavoite. Rivenderin tavoitteena oli saada asialleen julkisuutta ja samalla herättää keskustelua.
-Kaikki tiedotteelle asetetut tavoitteet täyttyivät. Laaja mediajulkisuus synnytti osaltaan vilkasta keskustelua, jonka avulla voimme osoittaa kauppiaille, että automaattinen ruokakauppa kiinnostaa kuluttajia, Lindstedt kertoo.
Tiedotteen tuoma julkisuus on poikinut Rivenderille jo liiketoiminnan kannalta merkittäviä yhteydenottoja.
-Olemme saaneet puheluita kauppiailta ja kunnilta. Monia kauppiaita kiinnostaa pystyttää etäpiste alueelle, mistä kauppa puuttuu.
STT:n asiantuntemus apuna tiedotetta laatiessa
Rivenderin tiedoteteksti oli ytimekkäästi ja ymmärrettävästi laadittu. Automaattiratkaisun tuoma hyöty nostettiin heti otsikkoon.
-Jos teksti olisi ollut mainosmaisempi, media ei todennäköisesti olisi tarttunut aiheeseen yhtä hanakasti. Useat mediat ottivat tiedotteesta suoria lainauksia juttuihinsa, joten kieliasuun kannattaa kiinnittää huomiota, Lindstedt sanoo.
Tiedotteen laatimisessa Rivender hyödynsi STT:n asiantuntemusta. Moneen kysymykseen löytyi vastaus STT:n laatimasta oppaasta.
-Meillä ei juurikaan ollut aiempaa kokemusta tiedotteiden kirjoittamisesta, joten STT:n asiantuntijoilta saamamme asiantuntemus oli arvokasta. Saimme konkreettisia vinkkejä muun muassa otsikointiin.
Tiedotetta laatiessa on hyvä muistaa myös median kuvatarpeet. Rivenderin tapauksessa mediat hyödynsivät ahkerasti tiedotteen mukana ollutta kuva- ja videomateriaalia.
-Useat mediat kuvittivat juttunsa meidän kuvillamme. Erityisesti kuva, joka havainnollisti, kuinka ostosten tekeminen automaattisessa kaupassa tapahtuu, oli laajasti käytetty, Lindstedt sanoo.