Espoon kaupunki on luottanut STT Infoon jo vuosia

Monipuolisuus ja nopeus. Näihin kahteen sanaan tiivistyvät suurimmat muutokset, joita Espoon kaupungin entinen viestintäjohtaja Satu Tyry-Salo kohtasi sen jälkeen, kun hän aloitti työssään vuonna 2006. Tyry-Salo jäi eläkkeelle vuonna 2021.

Monipuolisuus näkyy siten, että Espoon kaupungin eri viestintäkanavien määrä on merkittävästi kasvanut vuosien varrella. Vastaavasti tärkeintä kohderyhmää eli Espoon kaupungin asukkaita kaupunki palvelee yhä räätälöidymmin.

”Tavoitteena on, että pystymme kertomaan konkreettisesti ja luotettavasti toiminnasta, palveluista ja tapahtumisesta espoolaisille sekä muille sidosryhmille. Tarjoamme myös osallistumisen tukea kuntalaisille, jotta he voisivat osallistua päätöksentekoon”, Tyry-Salo kuvaa.

Espoon kaupunki käyttää mediaviestinnässä STT Info -tiedotejakelupalvelua. Espoon kaupungin  viestintäverkostoon kuuluu noin 60 työntekijää.

”Olin ajatellut, että STT Infon omaksumiseen kuluisi kuukausia, mutta yllättävän nopeasti muutos tapahtui. Kaikki viestinnän työntekijät tuntuivat omaksuvan palvelun käytön hetkessä.”

Espoon kaupunki on luottanut STT Infoon jo yli viisi vuotta.

”Olemme saaneet erinomaista asiakaspalvelua.”

Viestintä muuttuu jatkuvasti yhä visuaalisemmaksi kaikissa kanavissa

Tyry-Salon mukaan viestintä muuttuu jatkuvasti yhä visuaalisemmaksi kaikissa kanavissa.

”Esimerkiksi tiedotteen kiinnostavuus kasvaa selvästi, jos siinä on mukana valokuva. Kaupunkisuunnittelussa valokuva tai grafiikka on useimmiten kokonaisuuden hahmottamisen kannalta se tärkein asia.”

Mediaviestinnässä niin Länsimetro kuin eri kaupunginosien, kuten Otaniemen ja Keilaniemen, kehittäminen ja rakentaminen ovat olleet runsaasti esillä viime aikoina. 

”Päätöksentekoon tulevista asioista – ennen ja jälkeen päätöksenteon – toimittajat kysyvät paljon, varsinkin talousasioista. Kaupunkisuunnittelun tiedotteet näyttävät kiinnostavan poikkeuksellisen paljon.  Länsimetro on ollut toimittajille niin ikään  rakas kysymysaihe”, Tyry-Salo kertoo.

Espoon kaupungin viestintä on vuosien varrella muuttunut myös kansainvälisemmäksi ja kaupunkiin saapuu vuosi vuodelta yhä enemmän kansainvälisiä vieraita.

Viestinnän mittaaminen on viestintäjohtajille kiperä kysymys. Onnistumista Espoon kaupunki muun muassa mittaa kuntapalvelu- ja Kunta 10-tutkimuksilla sekä asiakastyytyväiskyselyillä. Lisäksi henkilöstö- ja asukaslehtien lukijoille tehdään lukijatutkimus, Espoo.fi-sivuston kävijöille kyselytutkimus ja myös medianäkyvyyttä analysoidaan tarkasti. 

”Viestinnän onnistumisen mittaaminen on yksi kehittämisemme osa-alueista”, Tyry-Salo kuvaa. 

Tutustu Espoon kaupungin uutishuoneeseen täällä. 

Kuvat: Satu Tyry-Salon kuva ja logo Espoon kaupunki.