STT:n uutispalvelu – Kaikki merkittävä tietoosi kotimaassa ja ulkomailla

STT:n uutispalvelun avulla saat kokonaiskuvan päivän tapahtumista. STT kirjoittaa kaikesta merkittävästä kotimaassa ja ulkomailla – ei huttua eikä katvealueita. Uutisia seuraamalla hahmotat pinnalla olevat aiheet ja teemat ja voit tarvittaessa tuoda oman organisaatiosi näkökulman mukaan ajankohtaiseen keskusteluun.

Suomalaisen uutismedian keskeiset toimijat ovat STT:n asiakkaita, siksi STT onkin koko Suomen media. Suurin osa niistä myös julkaisee STT:n uutisia omissa kanavissaan. Näin ollen STT:n uutisoima juttu voi saada valtavan näkyvyyden. STT:n uutissyötettä seuraamalla näet parhaiten, jos jokin teema tai organisaatio on ponnahtamassa julkisuuteen.

Tarjoamme räätälöityjä uutispalveluita yritysasiakkaillemme, jotta heidän avainhenkilönsä voivat seurata uutisia reaaliajassa haluamallaan tavalla. Lue lisää uutistuotteistamme alla.

Uutiset verkkopalvelustamme

Verkkopalvelumme Mediapankki on helppokäyttöinen työkalu uutisvirran seuraamiseen. STT uutisoi kaikki merkittävät tapahtumat – usein vieläpä ensimmäisenä. Mediapankin avulla seuraat uutisia reaaliajassa ja voit saada hälytyksiä sähköpostiisi. Palvelua voi käyttää myös mobiililaitteella, joten uutisemme kulkevat aina mukanasi. 

Mediapankki sisältää myös STT:n uutisarkiston, jossa on satojatuhansia uutisia vuodesta 1991 alkaen. Arkiston avulla voit hakea organisaatiotasi kiinnostavia juttuja vuosien takaa tai perehtyä jonkin aihepiirin uutisointiin menneinä vuosina. Arkisto on lisämaksullinen palvelu.

Tarjoamme uutisia osana STT Luotsi -pakettia, jolloin näet samasta ympäristöstä uutisia ja mediahuomion arvoisia tulevia tapahtumia.

Räätälöimme sopimukset aina siten, että asiakas näkee vain uutisia häntä kiinnostavista aihepiireistä. Voit pyytää tarjousta esimerkiksi pelkästään talousuutisista tai vaikka metsäteollisuutta käsittelevistä uutisista.

Bonus: jos käytät STT Info -tiedotepalvelua, näet myös uutispalvelujakeluun lähettämäsi tiedotteet Mediapankissa.

Ota yhteyttä meihin ja pyydä tarjousta!

OTA YHTEYTTÄ

 

Tekstiviestiuutiset: aina nopein ja aina mukana

Tekstiviestiuutiset kertovat tärkeistä tapahtumista salamannopeasti. Tilaajana saat napakan SMS-uutisen kännykkääsi heti, kun STT saa ensitiedot aiheesta ja aina, kun uutiseen tulee jokin merkittävä lisätieto. Vuorokauden ympäri. Et tarvitse erillistä sovellusta tai edes verkkoyhteyttä!

Valittavana ovat tärkeimmät uutiskategoriat eli kotimaa, ulkomaat, politiikka, urheilu ja talous. Lisäksi voit valita myös pääuutiset, jolloin saat vain tärkeimmät uutiset aihepiiristä riippumatta.

Vain tärkeimmät uutiset vaivatta!

Siirry tilaamaan uutistekstareita!

 

"STT:n uutisia" – Kokemusta jo yli 100 vuotta

 
Suomen Tietotoimisto on ennen kaikkea uutismedia, joka on tuottanut uutisia jo yli sata vuotta. Monille suomalaisille ovat tulleet tutuiksi etenkin STT:n radiouutiset, jotka alkoivat jämäkällä kuulutuksella "STT:n uutisia!"
 
Ripeät ja ammattitaitoiset toimittajat ovat auttaneet vakiinnuttamaan STT:n asemana yhtenä Suomen luotetuimmista medioista paitsi kansalaisten myös päättäjien mielissä. STT:n uutistyö on palkittu useaan otteeseen. Viime vuosina palkintoja on sadellut muun muassa tutkivasta journalismista sekä urheilu- ja kuvajournalismista. Onpa STT:n tehokas uutiskoneisto ennättänyt jopa informoimaan ensimmäisenä ylintä valtiojohtoa hallituksen kaatumisesta.
 
STT tuottaa uutisia vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri, ja aihepiirit vaihtelevat kotimaasta ulkomaahan sekä taloudesta kulttuuriin.