STT Infon kautta jaeltu tiedote nosti halpataksit ykköspuheenaiheeksi

Digitaalisia liikkumispalveluita kehittävä startup-yritys Tuup onnistui vetävällä tiedotteellaan nousemaan päivän ykköspuheenaiheeksi mediassa.  STT Infon kautta jaeltu tiedote uudesta Kyyti-halpataksipalvelusta noteerattiin mm. Helsingin Sanomissa, Kauppalehdessä, Iltalehdessäja STT:ssä. 

Tiedotteen laati yrityksen toimitusjohtaja Pekka Möttö. Aiemmin hän työskenteli halpabussiyhtiö Onnibusin toimitusjohtajana.

-   Aikoinaan Onnibus oli poikkeuksellinen ilmiö. Näin ollen uskoin myös halpataksipalvelun herättävän kiinnostusta.

Tiedotteen lähetyspäiväksi valikoitui erinäisten aikataulujen vuoksi torstai. Torstait ovat perinteisesti uutistoimituksissa kiireisiä päiviä. Myös tiedotteiden ruuhkahuippu osuu usein loppuviikkoon. Tiedotetulvassa toimittajien huomion saaminen on haastavaa, muttei mahdotonta.

Vaikka torstait ovat median kannalta kiireisiä, Möttö uskoi aiheen erottuvan kiinnostavuudellaan.

-  Jos viesti on tarpeeksi vahva, ei ole väliä, vaikka tiedotteen lähettäisi sunnuntaina yöllä. Kyllä se pinnalle putkahtaa.

Koukku otsikkoon

Mötön mukaan otsikon merkitystä tiedotteessa ei voi ylikorostaa. Koukuttava otsikko houkuttelee vastaanottajan lukemaan koko tekstin.

-  Päädyin Tuupin tiedotteessa otsikkoon ”Halpataksi aloittaa Suomessa”. Siinä asian ydin kerrottiin nasevasti muutamalla sanalla.

Selkeä ja tiivis ingressi tuki otsikkoa.  Myös leipätekstissä Möttö keskittyi olennaiseen ja unohti korulauseet.

-  Kun on asiaa, se pitää kertoa selkeästi. Omalle aiheelle tulee helposti sokeaksi ja tekstiin haluaa mahduttaa kaiken. Hyvä ohjenuora on, että jokainen sana on liikaa, mutta muutama silti tarvitaan.

Ennen tiedotteen lähettämistä on syytä varmistaa, että lisätietojen antaja on tavoitettavissa. Puhelin voi soida jo muutaman minuutin kuluttua tiedotteen julkaisemisesta, kuten kävi Mötölle.

-  Mietin etukäteen, olenko mahdollisia haastattelu- ja kuvauspyyntöjä varten tavattavissa Helsingissä vai Oulussa. Koska Kyyti-palvelu lanseerattiin ensimmäisenä Oulussa, päädyin menemään sinne. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Oikein kohdennettu jakelu 

Tiedotejakelun kohdentamisessa Möttö hyödynsi STT:n asiantuntemusta.

-   Sain STT:ltä ammatillista näkemystä jakeluihin. Kohdentamalla tiedote tavoitti oikeat vastaanottajat. Jakelun lisäksi sain arvokkaita neuvoja myös ingressin muotoiluun.

Tuup julkaisi myöhemmin samana päivänä halpataksipalvelusta vielä englanninkielisen tiedotteen. Seuraavana päivänä Tuup tiedotti STT Infon kautta merkittävästä sopimuksesta Yhdysvalloissa. Myös se huomioitiin mediassa laajasti.

-   STT oli ykkösvaihtoehto meille. Vahva brändi, asiantuntemus ja oma uutistoimitus tukivat päätöstä.